Valmisruoat ovat merkki arjenhallinnan puutteesta - vai onko?


Törmäsin taas blogimaailmassa siihen että toisen vanhemmuutta arvostellaan. En toisaalta ole siitä yhtään yllättynyt, koska tuntuu että ihmisten arvostelu on helpottunut somen kautta. Mutta silti se joka kerta yllättää. Miten on niin vaikea ymmärtää että ihmisillä on eri tapoja hoitaa arkeaan ja toteuttaa vanhemmuuttaan? Tapa, jolla itse hoidat arkeasi, voi olla täysin erilainen verrattuna muihin, eikä tee siitä yhtään sen parempaa tai huonompaa.





Satuin lukemaan Modernisti kodikas -blogin kirjoituksen Lempeyttä arkeen ja ennen kaikkea toisille. Postauksessa bloggaaja Kerttu Pylvänäinen kertoo saamastaan arvostelusta edelliseen postaukseensa, Lopulliset hyvästit arkiuokakriiseille. Postauksessa Kerttu kertoo yhteistyöstään kotimaisen yrityksen Feelian kanssa, joka toimittaa kotiin viikon ruuat. Kamalaa postauksessa oli joidenkin mielestä se, että ruuat olivat valmisruokia.





Ote postauksesta:





"Ja kun kerron, että harrastavassa vuorotyöperheessämme turvaudutaan silloin tällöin valmisruokaan, saan yllättyä. Innostuneen vastaanoton lisäksi sain myös toisenlaista palautetta: valintani tuomittiin. Tämän palautteen antoi ihminen, jolla ei ole omia lapsia ja on omien sanojensa mukaan keittiöalan ammattilainen. Hän tuomitsi valintani käyttää valmiita ruokia osana kiireisen arjen ravintoa. Myös muutaman samantyylisen kommentin sain blogiinkin: “Jos ei ole arjessa aikaa tehdä ruokaa, niin joku on pielessä.”





Mitä saat siitä, että nostat itsesi muiden yläpuolelle?





Minusta on jotenkin hassua, että joku kokee asiakseen tulla kommentoimaan toisen blogiin, että hänellä on pakko olla jotain elämässä pielessä kun tarjoaa lapsilleen välillä valmisruokaa eikä itsetehtyä joka päivä. Kommentissa sanottiin myös että "Haluan antaa myös lapsilleni esimerkin normaalista elämästä joka ei mene niin, että joutuu turvautumaan erinäisiin palveluihin, kun ei pysy kaikki elämän palaset muuten kuosissa." Vau. Olen sanaton.





Mikä on normaalia elämää? Miksi se on huono asia, että käyttää valmisruokia helpottaakseen arkeaan? Minun ja lapseni alku yhdessä ei ole ollut helppoa synnytysmasennukseni vuoksi, eikä meidän elämässä ole koko ajan ollut kaikki palaset kasassa. Tekeekö se meidän perheestä jotenkin huonomman kuin jossain toisessa perheessä, missä ruoat tehdään alusta asti itse aina jokaisena vuoden päivänä? Toki minäkin soseutin itse kaikki ruoat lapselle kun hän alkoi syömään kiinteitä, mutta se johtui siitä että ylisuoritin masentuneena arkea, ja ajattelin että olen nyt hyvä äiti kun soseutan samalla kun itken kun en jaksa. Olisipa joku silloin sanonut minulle, että osta edes osa soseista ja hellitä vähän. Se ei ole niin vakavaa.






https://www.instagram.com/p/B7jbagcBoBG/?utm_source=ig_web_button_share_sheet




Nyt saatat ajatella siellä lukiessa tätä että "se koira älähtää...". Kyllä, täällä koira älähti, ja kovaa! Olen pienen vauvan yksinhuoltaja-äitinä kokenut paljon syyllisyyttä erinäisistä asioista, koska nykyään vanhemmuus on todella vaativaa mm. somen (arvostelun) takia. On niin paljon paineita joka suunnasta suorittaa vanhemmuutta ja arkea mahdollisimman hyvin ja täydellisesti, että ei ihme että uuvumme.





Nykyään en suostu enää potemaan syyllisyyttä siitäkin, että tarjoan lapselleni valmisruokia arkisin. Meillä syödään myös itsetehtyä ruokaa, mutta ei joka päivä. Olen yksinhuoltaja, ja kaikki muu oheishuolto (kaupassa käyminen, ruoan laittaminen, siivous, pyykkäys, jne jne) on pois lapseni kanssa leikkimisestä. Seuraavaksi voikin joku toinen kommentoija sanoa että "miksi nykyään vanhemmat eivät ole läsnä lapsilleen?" No sen takia että toinen syyllistää etten tee ruokia itse, niin olen keittiössä tekemässä sitä ruokaa! Huoh. Kun yhdelle kumartaa toiselle pyllistää. Ikinä ei voi miellyttää kaikkia, joten parasta on että koittaa keskittyä siihen mikä toimii siellä omassa arjessa. Mikä tuo minulle energiaa? Mikä vie sitä? Miten tasapainoilen parhaiten niin, että itse jaksan ja olen läsnä myös lapselle?





On helppo arvostella muita, kun oma elämä on helppoa





Joskus tuntuu että tällaiset kommentoijat ovat kahta eri lajia: yksi voi niin pahoin että oksentaa sen toisten päälle netissä, toinen voi niin hyvin, ettei ole koskaan isoja vastoinkäymisiä tullutkaan.





On helppoa arvostella toisen elämää, jos ei itse ole joutunut painimaan esimerkiksi uupumisen kanssa. Kun vanhemmat uupuvat arjen alle, mennään sieltä mistä aita on matalin. Ja se on siinä tilanteessa vain fiksua. On ehkä vaikea ymmärtää toisten arkea, jos ei itse ole joutunut kokemaan esimerkiksi synnytyksen jälkeistä masennusta, pitkittynyttä vaikeaa taloustilannetta tai mitä tahansa muuta kriisiä. Usein tosin tuntuu, että on vaikea ymmärtää toisten elämäntilannetta kun ei ole annettu kauhalla empatiakykyä. Jollain tapaa ymmärrän enemmän tätä ykköskategorian haukkujaa: kun on paha olla on helppo arvostella muita. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi hyväksyttävämpää.





Valmisruokia ja arjen helpotusta voidaan käyttää myös silloin kun ei ole arjen hallinnan vaikeuksia tai uupumista. Kaikki ihmiset eivät vain priorisoi itse laitettua ruokaa sinne ykköseksi. Kaikkia ei kiinnosta seisoa keittiössä kahta tuntia illassa ja viittä viikonloppuna. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?





Yle Perjantain jälkeen minunkin ruokailutottumuksia arvosteltiin





Kun osallistuin Yle Perjantain Hyvä Köyhä dokumenttiin, sain sen jälkeen todella paljon palautetta. Osa siitä palautteesta (kritiikistä) koski mitäpä muutakaan kuin - ruokavaliotani. Dokumentissa kuvattiin mm. sitä kuinka lämmitin minulle ja lapselleni purkkihernekeittoa. Ja siitähän se riemu repesikin. Osa kommentoi että kamalaa kun annetaan valmishernaria = epäterveellistä. Osa kommentoi, että kuinka paljon halvemmaksi tulisi tehdä hernekeitto itse. Ei se ole vaikeaa, sen kun tekee, liottaa edellispäivänä herneet ja keittää seuraavan päivän. Sitten oli myös se arvosteluporukka joka sanoi, että ehkä en olisi niin läski jos söisimme kunnon kotiruokaa, eikä purkkihernaria. Hohhoijaa. Ja siis, hienoa että arvostellaan juuri sitä yhtä (hemmetin) hetkeä meidän elämässämme mikä sattui osumaan sinne tv-kameralle. Mutta hei "lohdutuksena", jos olisi kuvattu sitä että kokkaan alusta asti tuoreista aineksista olisi sitäkin arvosteltu. "Katsokaa nyt, sääli yh-perheen lasta kun se äiti vaan kokkaa, eikä ole läsnä lapselleen".





Priorisoin arjessa lapsen kanssa oleskelun





Olen tosiaan yksinhuoltaja, ja teen vuorotyötä. Kun tulemme iltavuorosta kotiin esimerkiksi kuuden aikaan, on enää noin tunti siihen että aloitamme iltarutiinit ja lapsi menee nukkumaan parin tunnin sisään. Vietänkö sen tunnin ruokaa tehden, vai lapseni kanssa? Valitsen usein ehdottomasti jälkimmäisen.





Jotkut ahkerat tietysti ovat jaksaneet suunnitella ja vääntää viikonloppuna ruoat valmiiksi, mutta minä en kuulu tähän joukkoon. Se ei mielestäni kerro mistään elämänhallinnan ongelmista, vaan siitä että minua ei yksinkertaisesti kiinnosta suunnitella ja tehdä ruokia etukäteen. En näe valmisruoissa tai puolivalmisteissa mitään pahaa. Ne eivät pilaa lastani.





Sen sijaan olen ollut huolissani siitä, olenko tarpeeksi hyvä äiti kun olen ollu masentunut, ja olen masentuneena huutanut ja raivonnut liikaa lapselleni. Olen joutunut turvautumaan lastensuojelun ja perheneuvolan apuun edellä mainitun takia. Pelkään, että paniikkihäiriö ja paniikkikohtaukset vaikuttavat lapseen negatiivisesti. Pelkään, että lapsikin sairastuu masennukseen tai ahdistukseen äitinsä tavoin. Pelkään, että en riitä lapselleni totaaliyksinhuoltajana. Pelkään, että ainoana vanhempana en pysty tarjoamaan kaikkea tarpeeksi taloudellisesti. Pelkään että...





Joten ei, en pidä valmisruokia pahimpana uhkana lapselleni.



















Lue myös:





Kun äidin korttipakka hajoaa





Miksi en ollut onnellinen äiti? – Tarina siitä kun mutsi masentui





My day: Miltä meidän yksi arkipäivä näyttää – ja mitä musiikkia kuuntelin suihkussa?


Kommentit

  1. Kiitos postauksesta! Olen tätä keskustelua myös ihmeissäni seurannut ja pohtinut kuinka itse tulen toimimaan, kun poikamme alkaa syömään kiinteitä ruokia. Voin jo tässä vaiheessa todeta, että kyllä tulee kauppareissulla käveltyä lastenruokia pursuavaan hyllyvälikköön ja otettua sieltä valmissoseita. Toki aion myös tehdä itse soseita, mutta tiedostan sen jo nyt, että aina ei jaksa eikä kiinnosta.

    Kiitos kun otit asian rohkeesti esille. Me vanhemmat ollaan ihan yhtä hyviä, on sitten itse tehtyä sosetta tai valmissosetta. Tärkeintä on rakkaus ja läheisyys lapselle! :)

    VastaaPoista
  2. Täällä hei yksi sellainen täydellinen ainakokkaaja! Toki pidän itse tehdystä ruoasta enemmän, mutta arvatkaa mikä se syy minulle henkilökohtaisesti oli kokata joka ilta perheelle safkaa? Se, että sen homman sai tehdä yksin keittiössä kaikessa rauhassa sillä välin kun puoliso teki jotakin lapsen kanssa. Se oli _minun_ yksityistä ja omaa aikaani, minun tilaisuuteni saada päivässä se hiljainen ja häiriötön hetki. Toki aivotyöläisenä se oli/on myös mitä parhainta toimintaterapiaa väsyneille aivoille, mutta ennen kaikkea se oli täydellinen tilaisuus saada pieni pakomatka omasta arjestaan ja sukeltaa tekemään jotakin yksin kaikessa hiljaisuudessa.

    Että ehkä joku näkee sen sitten ulkoa sellaisena, että tuossa on oikea Kunnon Äiti. Minulle se oli kyllä ihan rehellisesti ja itsekkäästi pakotrippailua lapsiarjesta tunniksi :')

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Tietysti on aina hyvä kun syödään itse valmistettua ruokaa, mutta ei se oo mikään hyvän vanhemmuuden merkki!

    VastaaPoista
  4. No siis toi kuulostaa kyllä aivan täydelliseltä 😂 Mäkin sillon kun arkena kokkaan, haluan tehdä sen ihan rauhassa ilman et kukaan (tai siis lapsi) tulee siihen venkslaamaan 😅 Se on kyllä mukavaa sillon ku jaksaa tehdä ruokaa kun siinä saa sen rauhallisen hetken. Meillä vaan on just se, kun oon yksin, et jos teen ruokaa lapsi on yksin. Olis helpompaa siinä(kin) jos puoliso vois sitte olla lapsen kanssa kun mä kokkaan. Muuten tulee sit taas syyllisyys siitä et ilta menny siihen et kokkaa, sen sijaan et olis läsnä lapsen kanssa. Tuntuu et arkisin joutuu luopumaan aina jostain.

    VastaaPoista
  5. Joo, siis onhan se myös ihan järjetön etuoikeus, että näin on voinut tehdä itse! Minusta on hassua kuitenkin, että tässä (kuten monessa muussakin jutussa) on se jokin tapa nostetaan kaiken muun yli ja se on ainut hyvä ja oikea tapa toteuttaa äitiyttä tai vanhemmuutta. Samalla on ihan sivuseikka, että mikä se motiivi siellä toiminnan takana on. Minullakin syy oli puhtaasti se, että tahdoin omaa aikaa ja eroon hetkeksi muusta perheestä eikä halu tuottaa omin kätösin puhdasta luomuruokaa suolattomana, rasvattomana, mauttomana ja muilla ton-päätteisillä asioilla. Silti minä saan jonkin ihmeellisen sädekehän ja lapsen kanssa yhteisen ajan maksimoiva einesruokaäiti taas ei. Ei mene taas tasan nallekarkit!

    VastaaPoista
  6. Moikka! Löysin blogisi kun googletin valmisruokaan vaihtamisesta lapsiperheessä. :D Masentunut mutsi olen minäkin- ja valvon nyt yöllä koneella, koska silloinkin kun lapsi nukkuu, minä syyllistän itseäni asioista joita en päivän aikana tehnyt. :') Ehkä jaksoin leikkiä lapsen kanssa vartin- mutta enpä jaksanut tehdä x, y tai z. Tuttua ehkä muillekin? (Sairastan ahdistuneisuushäiriötä, masennusta ja pakko-oireista häiriötä.)

    Hernekeittokeissistä sen verran, että hernekeittoa en lähtisi tekemään itse: en ikinä jaksaisi/haluaisi syödä isoa kattilallista soppaa montaa päivää putkeen. Lisäksi hernekeittopurkki maksaa euron :DDDD joten sekään ei oikein riitä jättämään sitä kaupan hyllylle! Kyllä minä hernekeittoa syön ja tarjoan omassakin perheessä säännöllisesti- ja silloin se todellakin on kaupan versiota! Hernekeitto on sitäpaitsi ihan terveellistä, tosi hyvä K2-vitamiinin lähde noin esimerkiksi. :)

    Menen tästä nyt tutkimaan blogiasi lisää, uskon että löydän muutakin samaistuttavaa. Tsemppiä alkavaan kesään!

    VastaaPoista
  7. Kiva kun eksyit tänne 😍

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Köyhä ei kaipaa neuvojasi - lopetetaan richspleinaaminen

Miten pärjään totaaliyksinhuoltajana? Vinkkejä yksinhuoltajalle arkeen!

Herkän lapsen viikonloppu - peruttuja tapaamisia ja ylikuormittumista