Ompeluohje: Näin teet solmupannan


Tein solmupannan ja esittelin sen instassa, ja useampi halusi ohjetta. Joten täältä tulee ohjetta, toivottavasti siitä on apua pannan tekemiseen!



Pannan mitat ja kaava

Tein kaavan joka on 24cm korkea (valmis panta on siis 12cm korkea) ja 27cm leveä taitteelta. Kokonaispituudeksi tulee siis n. 53cm. Leveys määrittyy siis tietenkin päänympäryksen mukaan. Minun päänympärykseni on noin 55cm, jos se auttaa hahmottamaan oman pannan mitoitusta.

Lisäksi kannattaa huomioda kankaan venyvyys, jos kangas on vaikkapa tiukempaa jc:tä kannattaa lisätä hieman lisää varaa. Jos teet vaikka joustavammasta viskoositrikoosta, kannattaa tehdä hieman tiukempi panta. Tämä on tosin aika helposti jälkikäteenkin korjattavissa, koska solmua ommellessa voi vielä ottaa sisään lisää, eli kannattaa mieluummin aluksi tehdä hiukan liian iso jos miettii kokoa.

Tässä kaavassa on mukana n. 1cm saumanvarat. Itse ompelin tavallisen koneen siksakilla ja solmukohdan suoralla, koska saumurini on rikki ja kaipaa huoltoa. Tämän pannan voi siis ommella joko tavallisella koneella tai saumurilla.

Kangas leikataan taitteelta. Katkoviiva keskellä tarkoittaa sitä, että kangas taitetaan keskeltä kun se on leikattu.





Ompeluohje


Ompele pitkä sivu oikeat puolet vastakkain, joko saumurilla tai siksakilla. Käännä kangas oikeinpäin.



Käännä kangas niin, että keskisauma tulee keskelle, tämä on pannan nurja puoli.





Käännä lyhyet sivut oikeat puolet vastakkain (keskisauma jää ulospäin). Näin:





Solmun ompelu tuotti ainakin itselleni hiukan päänvaivaa - miten ihmeessä se tehdään? Yritin katsoa ohjeita netistä, mutta solmun kohta oli vähän vaikea ymmärtää. Vasta videolle tehtynä ohjeena tajusin miten se tehdään.

(laitan postauksen loppuun vielä IGTV-videon ohjeesta minkä tein instagramiin!)


Yritin tähän seuraavaan kuvasarjaan merkata kankaat väriviivoilla, jotta tajuaisi helpommin miten osat pitää laittaa.


Turkoosi viiva on sinusta katsoen päälle tuleva osa, pinkki alempi. Aseta osat limittäin keskiosasta (eli siirrä alempaa pinkkiä sivua oikealle, kunnes turkoosin keskiosa ja pinkin sivureuna on päällekkäin, huh!).



Siirrä turkoosin reuna pinkin reunan alle, eli turkoosin ulompi sivu "alas", niin että pinkki reuna jää turkoosin kankaan väliin.




Käännä pinkki sivu ylös toiselle puolelle. Eli turkoosi "alas" ja pinkki "ylös". Nyt kankaat ovat limittäin toistensa sisällä, ja tästä syntyy se solmu. Toivottavasti sait tästä selvää! Seuraavaksi ommellaan tämä sauma suoralla tikillä tai saumurilla.






Nyt olet valmis! Käännä panta ympäri ja tadaa! Eikö ollutkin helppo ja nopea? Pieni varoituksen sana - näihin jää koukkuun koska tämä on niin ihanan näköinen, helppo ja nopea tehdä ja näihin saa upotettua jämäpaloja ihanista kankaista!


Mitä pidit ohjeesta? Jos teet solmupannan, laita tähän alle linkki tai täggää minut instagramissa @tinnahenriikka


Tässä vielä linkki instagramiin tekemääni ohjevideoon!











Kommentit

  1. Miljoonat kiitokset! Ainut ohje josta jopa mä ymmärsin tuon solmukohdan teon! Tosi selkeä ja nuo värinuolet selkeytti hommaa vielä lisää, kiitos♡

    VastaaPoista
  2. Tosi ihanaa kuulla! Kiva että ohjeesta oli apua :)

    VastaaPoista
  3. Aloitteleva ompelija H.3. toukokuuta 2020 klo 8.25

    Kiitos selkeästä ohjeesta, oon aloittanut ompelun vuoden alusta ja tein nyt ekaa kertaa solmupannan ja onnistui tosi hyvin tällä ohjeella, varsinkin solmun ompelu oli kerrottu selkeästi. Kiitos ja hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  4. Kiva että ohjeesta oli apua! Hyvää kevättä sullekin :)

    VastaaPoista
  5. Hei, olipa helposti ymmärrettävä ohje, kiitos tästä!

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva kun tykkäsit! 😊

    VastaaPoista
  7. Kiitos ohjeesta, kokeiluun heti :)

    VastaaPoista
  8. Hei kiitos! Ihan parhaat ohjeet solmupantaan! :)

    VastaaPoista
  9. Ihanaa että tykkäsit! 😀

    VastaaPoista
  10. Kiva kun tykkäsit 😊

    VastaaPoista
  11. Todella hyvä ja selkeä ohje 😀 Täytyy alkaa noita pieniä kankaanpaloja käyttämään pois 🤗

    VastaaPoista
  12. Hyvin tehty ohje. Koska minäkin osasin sen heti. Tein samantien 5 solmupantaa. 3 aikuisille ja 2 pienempää lapsenlapsille.
    Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  13. Jess, kiva että innostuit! Näihin saattaa jäädä koukkuun 😅

    VastaaPoista
  14. Kiitos selkeästä ohjeesta! Huomenna trikoota hommaamaan ja kokeilemaan 🙃

    VastaaPoista
  15. Kiva kun tykkäsit, onnea ompeluun! 🥰

    VastaaPoista
  16. Kiitos hyvästä ohjeesta! Onnistuin tekemään tämän käsin ommellen. Tuli oikein kaunis ja aion tehdä toisenkin.

    VastaaPoista
  17. Jee! Kiva! Joo tosiaan voi käsinkin ommella, kun tähän ei hirveesti ompelua edes tarvii!

    VastaaPoista
  18. Hei, löysin sattumalta tämän ohjeen. Lyhensin juuri trikoomekkoa kesäisemmäksi ja ompelin jäljelle jääneestä suikaleesta tällaisen solmupannan. Ihan kivasti toimii yksinkertaisestakin kankaasta. Kiitos hyvästä ohjeesta.

    VastaaPoista
  19. Kiva kun ohjeesta oli apua :)

    VastaaPoista
  20. Kiitos, mahtavan selkeä ohje! Oon jo pitkään miettinyt solmupannan tekemistä, ja nyt tuli fiilis että tällä ohjeella ei voi epäonnistua! Pitää siis heti huomenna testata tätä kun pääsen kotiin koneiden äärelle.

    VastaaPoista
  21. Kiva! Tää on tosiaan tosi helppo ommella, se solmun kohta aiheutti mullekin päänvaivaa ensin. Mut sit kun sen tajuaa niin niitä tulee huomaamatta ommeltua kaksi, kolme, kolmetoista... 😂

    VastaaPoista
  22. Kiitos selkeästä ohjeesta! Näitä alkaakin nyt syntyä. 😃

    VastaaPoista
  23. Jee! Kiva kuulla :)

    VastaaPoista
  24. Todella selkeä ohje, ihan jopa lasten junior koneella onnistuu. Juuri löysin ihanan kankaan josta pääsee ny tytöille ja serkulle tekemään pantoja 😊

    VastaaPoista
  25. Mahtavaa 💜💜

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Köyhä ei kaipaa neuvojasi - lopetetaan richspleinaaminen

Miten pärjään totaaliyksinhuoltajana? Vinkkejä yksinhuoltajalle arkeen!

Herkän lapsen viikonloppu - peruttuja tapaamisia ja ylikuormittumista