Kun äitiä nyt vähän väsyttää... Miksi erityislapselle on niin vaikea saada apua ja tukea?

Elokuun puoliväli toi mukanaan aivan jäätävän väsymyksen. Tuntuu kuin painava viitta olisi jostain tyhjästä ilmestynyt harteilleni. En jaksaisi millään siivota, en jaksaisi hoitaa mitään askareita. Juuri ja juuri jaksan pestä tarpeeksi pyykkiä ja siivota keittiön niin että mahtuu lämmittämään lapselle mikroaterian. Täällä siis mennään sieltä mistä aita on matalin. En ole varma onko sitä aitaakaan enää missään, se on varmaan jäänyt tiskivuoren alle.



Perheneuvolaa odottaessa 

Saimme ajan perheneuvolaan syyskuun lopulle. Perheneuvolasta soitettiin minulle kun olin pyytänyt sieltä apua. Se käy ainakin Helsingissä helposti nettisivun kautta, Tarvitsen apua -sivun kautta. Sinne kun laittaa yhteystietonsa ja selittää lyhyesti mistä on kyse, he soittavat takaisin 1-3 päivän kuluessa. Sieltä tosiaan soitettiin ja kerroin että olemme jonossa neuvolan kautta psykologin tutkimuksiin. Perheneuvolan ajanvaraaja soitti edelliseen neuvolaan kysyäkseen jonojen pituudesta kun olemme tosiaan jo puoli vuotta odotelleet. Ajanvarauksesta soitettiin takaisin minulle ja hän kertoi että jonot ovat edelleen pitkät. Saimme ajan perheneuvolaan jota kautta voimme saada apua ja lapsen diagnoosit tutkinnan alle. Haluan tietää onko lapsellani mahdollisesti jotain diagnoosia aistiyliherkkyyden lisäksi. 

Aina sanotaan että "hae apua!". Kunpa olisikin niin helppoa - haetaan apua ja saadaan sitä heti. Ottaa päähän se että avun saaminen on niin vaikeaa ja kestää liian kauan. On vaikea saada kunnon neuvoja keneltäkään mistä hakea apua. Kun oikea väylä löytyy pitää odottaa kauan että mitään tapahtuu. Mekin olemme nyt olleet tosiaan yli puoli vuotta jonossa neuvolapsykologille, mikä on aivan liian pitkä aika odottaa sitä että prosessi edes alkaisi.


"Kasvatus- ja perheneuvonnasta saa apua lapsen tai nuoren kehitykseen sekä kasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi apua voi hakea perheen vuorovaikutukseen sekä lasta tai perhettä kohdanneisiin kriiseihin.

Hoito suunnitellaan ja toteutetaan arvioinnin jälkeen kunkin perheen tarpeet huomioiden. Moniammatillisten tiimien työntekijät ovat sosiaalityöntekijöitä, psykologeja ja lastenpsykiatreja." - Perheneuvola


Olemme viime aikoina taistelleet lapsen kanssa 6-vuotis -eskariuhman kanssa, mutta epäilen että taustalla on muutakin. Lapsella on ollut ihan kauheaa jumittumista joihinkin asioihin, joista ei suostu päästämään irti ja se aiheuttaa raivaria. Niin jäätävää raivaria että lapsi on ollut minua kohtaan väkivaltainen ajoittain. Meidän toimintaterapia tälle syksylle onneksi jo alkanut ja meillä oli palaveri terapeutin kanssa, ja hän on ehtinyt käymään eskarissakin uudessa ryhmässä. 



Itselläni on myös psykoterapia-prosessi aluillaan ja olen kovin uupunut. En ymmärrä miksi se aina saa tietynlaisen häpeän esille kun julkisesti myönnän taas olevani väsynyt. Väsynyt selvittelemään asioita, etsimään apua ja tukea, pitämään palavereita lapsen terapeutin kanssa, heräilemään öisin kun lapsi heräilee, väsynyt pelkäämään sitä että mistä lapsi taas suuttuu. Väsynyt kävelemään kotona kuin tulisilla hiilillä, että mikä seuraavaksi aiheuttaa pommin räjähdyksen ja riidellään lapsen kanssa. Mutta niin se vain on. Välillä väsyttää ihan todella paljon, eikä sen myöntäminen ole mikään häpeä. Tai ainakaan pitäisi olla, mutta tämä ”ennenkin on pärjätty ja hiihdetty kouluun” -mentaliteetti tekee sen ettei kehdata myöntää että ollaan uupuneita ja tarvitaan apua.


Arki on kovin kuormittavaa ja epävarmaa tällä hetkellä ja koitan mennä mahdollisimman matalalla profiililla. Minulla oli viikonloppuna lapsivapaata yksi yö enkä tehnyt mitään. Vain olin. Makasin sohvalla. Nollasin aivoja. Nyt jaksaa taas hetken. 


Positiivista arjessa tällä hetkellä on se että ilmeisesti lapsella menee hyvin eskarissa. Viihtyy uudessa ryhmässä osittain vanhojen kaverien kanssa ja on saanut uusiakin. Pienryhmä tekee hyvää lapselle. Pelkään vain että tämä on tyyntä myrskyn edellä ja lapsi vain tsemppaa ja kohta se kaikki tulee rytinällä alas. Ja alkaa taas raivarit päiväkodista kotiin tullessa. Ehkäpä en vielä maalaa piruja seinille...



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pärjään totaaliyksinhuoltajana? Vinkkejä yksinhuoltajalle arkeen!

Herkän lapsen viikonloppu - peruttuja tapaamisia ja ylikuormittumista

Tervetuloa seuraamaan blogiani - kuka olen?