Vanhemmat! Älkää jättäkö pieniä lapsia yksin veteen!

Kävimme viikonloppuna rannalla uimassa. Ei olla vähään aikaan oltukaan, mutta nyt oli niin lämmin että oli ihanaa käydä pulahtamassa, tosin vesi oli ihan jääkylmää.

Tuli puheeksi ystävän kanssa, kuinka monet jättävät ihan pienetkin lapset yksin veteen, ja itse istutaan rannalla. Pieniä lapsia ei voi missään nimessä jättää yksin veteen, vaan aina pitäisi olla kädenmitan päässä! Tästä tuli karu muistutus alkukesästä, kun kävimme lapsen kanssa rannalla. Vaikka kesä alkaa olemaan jo lopuillaan, ajattelin silti muistuttaa tästä, koska tästä aiheesta ei voi puhua koskaan liikaa.



Itse olen pelännyt vettä aina, lapsuudessa tulleiden traumojen takia, ja pelkään lapseni kanssa vielä enemmän. Yritän olla siirtämättä pelkoa lapseen, mutta silti haluan hänen oppivan että vedessä pitää olla varovainen. Lapsi on aistiyliherkkä joten on pelännyt ja suorastaan kammonnut vettä pienestä pitäen, mm. suihkut ja hiusten pesut ovat olleet haastavia. Lapsi joskus plumpsahti veden alle leikkipuiston altaassa ja on siitä lähtien kammonnut vettä ja uimista vieläkin enemmän. Vasta tänä vuonna sain hänet houkuteltua mereen uimaan puhallettavan flamingon turvin. Tästä pääsemmekin siihen alkukesän tapahtumaan, joka varmasti tulee kummittelemaan mielessäni ikuisesti.


Mitä käy, kun lapsi jätetään veteen valvomatta?

Olimme lapsen kanssa kahdestaan rannalla, ja sain tosiaan hänet ensimmäistä kertaa, 6-vuotiaana houkuteltua mereen uimaan. Hän istui ison puhallettavan flamingon päällä ja välillä uskaltautui jopa kokonaan veteen ilman puhallettavaa lelua turvanaan. Yhtäkkiä huomaan rannan suunnassa kun joku mies huutaa jotain ja viittoo meidän taakse. Huomaan että takanamme on pieni, ehkä 4-5-vuotias lapsi joka on pudonnut puhallettavan krokotiilin päältä ja uppoaa veden alle. Hetkeäkään miettimättä lähden siihen suuntaan, pidän katseen pojassa joka uppoaa veden alle, nousee ylös paniikissa, haukkoo henkeä ja vajoaa taas veden alle. 

Yhtäkkiä rantahiekka katoaa jalkojeni alta ja joudun uimaan, koska tällä rannalla tulee tosi pian äkkisyvää. Mainittakoon, että tämä on yksi isoimmista peloistani, uida vedessä missä jalat eivät ylety pohjaan, vaikka koenkin olevani ihan hyvä uimaan. Saan lapsen kiinni kainaloista ja vedän hänet ylös, samaan aikaan tajuan että hitto, jalathan ei yletä pohjaan, miten saan lapsen ja itseni pidettyä pinnan yllä! Onneksi siinä vaiheessa isä ryntää paikalle ja ottaa lapsen syliin.

Samaan aikaan joku toinen mies ui paikalle, osoittaa rantaan päin ja huutaa "toinen lapsi", mietin hetken ajan että olen nähnyt tämän perheen rannalla tänään, lapsella oli pikkuveli. Sekunnin ajan kuvittelen kuinka toinen lapsi on kateissa jossain veden alla, joudunko lähtemään hänenkin perään!? Kunnes tajuan että mies on pitänyt silmällä OMAA lastani, jonka jätin YKSIN puhallettavan flamingon päälle! Uimataidottoman lapseni, joka on ensimmäistä kertaa meressä! Huh, miten sydän vajosi varpaisiini asti, onneksi oma lapseni oli kunnossa! 

Menin omani luo ja kerroin miehelle jonka lapsen pelastin, että tuossa kohtaa on äkkijyrkkää, en itsekään ylettynyt pohjaan. Että lapsi oli vajonnut veden alle monta kertaa. Mutta ei, heidän huolen aiheensa oli puhallettava krokotiili, jonka tuuli oli puhaltanut jo kauas. Ei kiitosta, ei mitään. Mietin, että omalle lapselleni olisi voinut käydä todella pahasti sillä aikaa kun pelastin toisen vanhemman lasta, jota ei kiinnostanut huolehtia omastaan.



En kaipaa kiitosta, mutta vähän jäi kyllä ärsyttämään...

Mietin tilanteen ollessa ohi että jokaisella voi valvonta joskus pettää, en tarvitse kiitosta mutta joku huomion osoitus olisi ihan kiva, koska jätin oman lapseni valvomatta. Varmasti isäkin ollut shokissa eikä tajunnut kiittää. Myöhemmin tosin näin että opiksi ei oltu otettu - lapset oli edelleen vedessä yksin, äiti ja isä rannalla pitkällä istumassa. Välillä katse ei ollut ollenkaan lapsissa. Eikä se katse sinänsä kyllä mitään autakaan, jos on liian kaukana ehtii lapsi hukkua ennen kuin toinen ehtii perille asti. Näin olisi kenties tässä keississä käynytkin ellen minä tai tämä toinen tuntematon mies olisi ehtinyt paikalle pelastamaan lasta. 

Jälkikäteen minua alkoi ihan suututtamaan, että nämä vanhemmat aiheuttivat omalle lapselleni vaaratilanteen, sen lisäksi että selkeästi vaaransivat todella myös oman lapsensa hengen, etenkin tällä rannalla missä tulee äkkisyvää ja tuuli oli kova. Mikä siinä on että jotkut luulevat että on okei jättää lapset valvomatta? En yleensä kyttää tai tuomitse muita vanhempia siitä mitä he tekevät tai jättävät tekemättä, mutta vedessä valvomatta oleminen on yksi asia joka minua todella kummastuttaa.

Tämä isä ei tiennyt sitäkään minkälaisen trauman hän jätti minulle tapahtuneesta. En ikinä unohda pojan paniikinomaista ilmettä, kun yritti pitää itseään pinnan yllä. En pääse eroon ajatuksesta että mitä jos poika olisi kuollut? Mitä jos hän olisi hävinnyt sameaan veteen, niin että minun olisi pitänyt sukeltaa hänen peräänsä? Ja mitä jos omalle lapselleni olisi käynyt pahasti sillä aikaa? Itselläni on synnytysmasennuksen kylkiäisenä tullut julkisten paikkojen pelkoa ja katastrofi-ajattelua, mikä tekee sen että reagoin todella vahvasti tällaisiin tilanteisiin. Reagoin vahvasti, vatvon asioita liian pitkälle ja pitkään. Pelkään muutenkin koko ajan että minulle tai jollekin läheiselle tapahtuu jotain pahaa, eikä tällaiset tapaukset auta yhtään omaa paniikkiani. Yritän päästä näistä ajatuksista eroon ja tästä tapauksesta yritän päällimmäisenä ajatella että onneksi kenellekään ei tuolloin sattunut mitään pahempaa ja kaikki on hengissä.

Kävimme viikonloppuna tosiaan taas rannalla, ja ystäväni kertoi että oli ihan samalla tavalla pelastanut lapsen kuin minäkin, samalla rannalla ollessaan Herttoniemessä. En yhtään enää ihmettele sitä miten moni lapsi hukkuu kesäisin. Todella surullista, ja tästä pitäisi ehdottomasti puhua enemmän ääneen! Ei voi luottaa siihen että uimavalvojat näkevät kaiken, tai ehtivät rannalta pelastamaan. Lapset ovat aina huoltajiensa vastuulla veden äärellä. On väärin jättää lapset keskenään, ja luottaa siihen että tuntemattomat noukkivat joka kerta kun lapselle käy jotain. 


ÄLÄ JÄTÄ LASTASI YKSIN VETEEN!


Kommentit

  1. Ootko ikinä ajatellut, että jos sinun omat pelot ja fobiat siirtyvätkin lapseen? Esim sä pelkäät vettä-poikakin. Sä pelkään joukkoja-lapsikin.
    Meillä oli nimittäin just niin. Mulla kamala hammaslääkäripelko, josta en ollut rdes laosen kuullen puhunut ja olin omasta mielestä chill. Kyitenkin, lapsi oli aivan karmeassa hädässä aina hammaslääkärissä. Saatiin onneksi asia ratkaistua viisaan hammaslääkärin avulla, joka osasi ottaa puheeksi minun pelkon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todellakin olen ajatellu asiaa - ja varmasti pelko siirtyykin vaikka oon yrittäny olla siirtämättä sitä. Mut lapset ne on niin pirulaisia et nehän poimii kaiken vaikkei sanois mitään! Se on osittain myös lapsen aistiyliherkkyyttä koska on aina inhonnu vettä ja on muutenkin arka kokeilemaan mitään uusia juttuja. Kova jännittämään.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Köyhä ei kaipaa neuvojasi - lopetetaan richspleinaaminen

Miten pärjään totaaliyksinhuoltajana? Vinkkejä yksinhuoltajalle arkeen!

Herkän lapsen viikonloppu - peruttuja tapaamisia ja ylikuormittumista