”Voisit vähän muuttaa elämäntapojasi - lihavuus on terveysriski” ja muut terveystrollaukset

Saan vähän väliä etenkin instagramin puolella neuvoja (”neuvoja”) tuntemattomilta ihmisiltä liittyen terveyteeni ja ulkonäkööni. Juuri vähän aikaa sitten joku nainen katsoi asiakseen kommentoida elämäntapojani ulkonäköni perusteella, että ne ovat kuulemma todella surkeat.  Mikä saa ihmisen kommentoimaan toisen, ihan randomin ihmisen terveyttä, painoa ja ulkonäköä?


Liikuntaa ei jaksa, kun kroppa ja mieli vetää säästöliekillä

Itse olen kamppaillut viime vuodet synnytysmasennuksen, muidenkin mielenterveysasioiden, univajeen ja haastavan sekä kuormittavan elämäntilanteen kanssa. Olen kulkenut kuin sumussa, säästöliekillä, vain selviytyen päivästä toiseen. Silloin ei ole voimavaroja miettiä mitä suuhunsa laittaa tai käydä salilla edes kerran viikossa.

Kun kehoni on vetänyt monta vuotta vajailla unilla ja kuormittuneena, on haastavaa huolehtia itsestään. Uskokaa tai älkää, olen yrittänyt tsempata liikunnan kanssa, koska sehän on selvä asia että jos on hyvässä kunnossa fyysisesti, jaksaa myös paremmin kokonaisvaltaisesti. Liikunnasta yleensä tulee hyvä mieli jos on löytänyt itselleen sopivia liikuntamuotoja. Olen yrittänyt useamman kerran mennä joogaan, salille, tanssiharrastukseen tuloksetta. Kun mieli vetää todella matalalla, voi liikunta tuoda lisää stressiä eikä siitä saa mielihyvää. Liikunnasta tulee taas yksi asia mitä pitää suorittaa verenmaku suussa, ja siitä tulee stressin aihe. Olen aina rakastanut tanssimista eikä tanssikurssikaan innostanut liikkumaan. Minua alkoi ahdistaa jo päiviä etukäteen kun tanssitunti lähestyi, lähteminen ahdisti niin paljon.

Yksinhuoltajana on ollut vaikea löytää aikaa ja energiaa liikunnalle ja siihen että jaksaisi miettiä ruokia. Kun kävin kokopäivätyössä ei ollut energiaa liikkua. Eikä liioin aikaakaan, etenkään sitä lapsivapaata. Voisin toki mennä salille josssa on lapsiparkki mutta se ei ole meidän tilanteessa mitenkään ihanteellinen ratkaisu. En voi viedä helposti kuormittuvaa lasta kolmena päivänä viikossa hoitopäivän jälkeen vielä lisää hoitoon. Lisäksi hän jännittää uusia ihmisiä eikä halua koskaan jäädä mihinkään ilman minua. Joten koko kuvio toisi meidän perheelle vain lisää stressiä ja uupumista. 

Olen yrittänyt jumpata kotona, välillä olen siinä onnistunutkin. Itse vain olen enemmän ryhmäliikunta-tyyppiä ja saan paremmin aikaiseksi jos menen jonnekin ohjattuun liikuntaan. Kun liikunta ei ole asia mitä ensimmäisenä mielellään tekee kun saa hetken aikaa on vaikea motivoitua siihen. Vuoden alussa ilmoittauduin innolla työväenopiston joogaan (äitiNi lupautui katsomaan Noelia sillä aikaa), ja kävimme lisäksi lapsen kanssa yhdessä perhe-taekwondossa. Se oli tosi hyvä, kun kävimme yhdessä liikkumassa! Sitten iski korona ja kummatkin kurssit tietenkin lopetettiin kesken. Sinne valui 240€ ja liikuntainto kankkulan kaivoon. Toivoisin että nyt syksyllä saisin motivaatiota jostain huolehtia taas itsestäni. Mutta, takaisin terveystrollaamiseen.



Et voi tietää ihmisten taustoja ulkonäön perusteella

Terveystrollaaminen tarkoittaa sitä että vaikka terveystrollaaja yrittää olla muka-huolissaan toisen ihmisen terveydestä, se on oikeasti kaikkea muuta kuin oikeaa huolta. Se on sisäistettyä läskivihaa. Usein tällainen "huolissaan olija" näkee vain lihavan ihmisen jonka pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa elämään terveellisesti. Todellisuudessa tuntemattoman (tai tutunkaan) ihmisen asiota ei voi tietää ulkonäön perusteella. Lihava ihminen voi olla terve ja liikkua ja syödä hyvin. Lihava ihminen voi toki myös olla sairas ja huonossa kunnossa, mutta se ei tee kenestäkään huonoa ihmistä. Kukaan ei ole velkaa kenellekään sitä että olisi mahdollisimman terve. 

Usein nämä valittajat urputtaa verovaroista ja siitä kuinka paljon niitä tuhlaillaan lihavien terveyden hoitamiseen. Ensinnäkään tämä asia ei kuulu kenellekään. Toiseksi, terveydenhuollon palvelut kuuluvat meille kaikille ja saamme niitä käyttää vapaasti. Se on hei jopa suositeltavaa käyttää terveydenhuoltoa, jos on sairas! Kolmantena, ei ole yhtään itsestään selvää että ylipainoinen ihminen saisi mitään apua terveyteensä tai ylipäätään asiallista kohtelua. Esimerkiksi Even instagramissa on kohokohdissa ylipainoisten ihmisten kokemuksia lääkäreiden huonosta kohtelusta! Lue täältä. Lisäksi: käyvätkö nämä lihavuudesta huolestujat kommentoimassa myös tupakoitsijoita? Alkoholia juovia? Käyvätkö he syyllistämässä paljon urheilevia siitä että käyttävät verovaroja kun he loukkaantuvat urheillessaan? Ei, koska heidän motiivinsa (tietoisesti tai alitajuisesti) on se että läski = paha ja sairas asia johon pitää jopa tuntemattomien ihmisten puuttua.

On jännä että aina saa kuulla että pitäisi hoitaa ylipainoaan pois, mutta kun yrittää saada lääkärillä siihen apua sitä ei heru. Joskus itsekin yritin saada apua painonhallintaan, sain yhden käynnin ravitsemusterapeutille joka kertoi ruokaympyrästä. That´s it.


Olen kyllästynyt olemaan maalitauluna

Joskus kyllästyttää elää tässä kropassani. Kaikilla tuntuu olevan joku mielipide siitä. Olen liian lihava, tissit tiskillä, joillekin en ole muuta kuin "se isotissinen", minun pitäisi parantaa elintapojani, syödä vähemmän ja liikkua enemmän, joidenkin mielestä olen oksettava läski. Lääkärit eivät ole suostuneet ottamaan mm. kilpirauhaskokeita koska jos vain laihduttaisin, vips, olisin terve. Olen joutunut taistelemaan että saisin hoitoa. Olen saanut myös kommenttia siitä etten ole niin lihava kuin joku oli ajatellut, kun olen postannut vähäpukeisempia kuvia. Että en ole tarpeeksi lihava puhuakseni lihavien puolesta, koska on lihavampia ihmisiä kuin minä. Sitten on vielä nämä miehet, jotka katsovat asiakseen kertoa kuinka minulla on "kurvit paikoillaan" ja olen "pantava" sen takia. Miksi kaikilla on joku mielipide ulkonäöstäni ja siitä että olen lihava!?



Nyt sitä kehorauhaa, ihmiset!

Kaikilla ihmisillä pitäisi olla oikeus kehorauhaan. Miten voi ikinä oppia pitämään itsestään ja huolehtimaan itsestään, pitämään itseään hyvänä, kun joka puolelta vinkkaillaan että olen aina jotenkin vääränlainen? 

Tämä ilmapiiri on niin juurtunut meihin ja yhteiskuntaan että useimmat eivät edes nää siinä mitään vikaa että huomauttaa lihavalle ihmiselle hänen ulkonäöstään. Sitä en tajua että mitä nämä ihmiset ajattelevat että tämä kommentointi auttaa? Että lihava ihminen ei ole koskaan kuullut olevansa lihava, tai että ei tiedä lihavuuden vaikuttavan terveyteensä? Ehkä ei olekaan kuullut, mutta silloin pitäisi kyllä asua jollain autiolla saarella. Sitä läskivihaa kun tulee joka tuutista, telkkarista, mainoksista, lasten piirretyistä, elokuvista, sarjoista, ihmisten suusta, lääkärien suusta, you name it. Siltä ei - voi - välttyä. Ainut näistä mikä on ok, on kuulla asiasta lääkärin suusta. Mutta sekin täytyisi tehdä asiallisesti.

Tämä läskiviha on niin sisäistettyä että jopa minä, kehopositiivisuuden lähettiläänä, menen siihen lankaan välillä. Avauduin instagramissa siitä että minun pitäisi syksyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja vihdoin alkaa liikkumaan taas. Edes pikkuhiljaa. Voin huonosti kun en ole liikkunut tarpeeksi. Onneksi minulla on kuitenkin ystäviä elämässäni jotka huomauttavat asioista kun ne ovat pielessä. Tytti huomautti että miksi niskasta kiinni? Miksi et mieluummin ottaisi itseäsi lempeästi kädestä kiinni? Ah, niin tietysti. Ei niskasta, vaan lempeästi kädestä kiinni. Ei kynsin ja hampain, verenmaku suussa vaan lempeästi itseä kuunnellen. Pikkuhiljaa. 


Armoa itseä kohtaan

Jonkun mielestä voi olla tekosyitä toisensa perään olla huolehtimatta terveydestään kokonaisvaltaisesti. Se kuitenkin vaatii ihmiseltä voimavaroja eikä se kaikilta tule selkärangasta automaattisesti. Väsyneenä huomaan itsekin että tulee tartuttua iltaisin suklaapatukkaan. Kun aika ja energia ja lapsivapaa on kortilla ei tule ensimmäisenä mieleen että lähdenpä hikiliikuntaan. Kun minulla on hetki omaa aikaa, haluan rauhoittua ja rentoutua ja tehdä asioita joista nautin. Toivon että pikkuhiljaa liikunta kuuluisi taas niihin nautittaviin asioihin. Mutta oikeasti armoa itseä kohtaan haastavassa elämäntilanteessa. On tärkeä pitää itsestään huolta kokonaisvaltaisesti mutta aina se ei onnistu niin kuin pitäisi tai haluaisi. Se että tilanteesta vielä stressaa kaiken päälle ettei saa syötyä tai liikuttua tarpeeksi hyvin pahentaa vain tilannetta. Silloin myös terveystrollaajan syyttävä sormi tuntuu todella ilkeältä ja epäreilulta. Miksi toisella ihmisellä olisi oikeus valittaa toisen elämästä tietämättä siitä ihmisestä oikeasti mitään?

Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Aina ei voi yltää täydelliseen suoritukseen, eikä pidäkään.

Ota itseäsi lempeästi kädestä ja mieti, mitä tarvitset juuri nyt? Ja tee se <3 




Lue myös:

Tess Holliday - I’m fat and I just want to live my damn life








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pärjään totaaliyksinhuoltajana? Vinkkejä yksinhuoltajalle arkeen!

Herkän lapsen viikonloppu - peruttuja tapaamisia ja ylikuormittumista

Tervetuloa seuraamaan blogiani - kuka olen?