Joutilaana oleminen on syntiä, sanovat kapitalistit

Minulla oli lapsivapaa yö viikonloppuna. Olin ihan poikki, eikä mikään tekeminen huvittanut. Olin melkein koko päivän ihan joutilaana ja jostain kumman syystä podin siitä huonoa omaatuntoa.


Joutilaana oleminen on syntiä, sanovat kapitalistit

Yhteiskunta ei pyöri ilman meitä ihmisiä, siis nimenomaan työtä tekeviä tuottavia yksilöitä. Sehän on ihan sanomattakin selvää. Se, yhdistettynä siihen että suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluu sanontoja kuten"sisulla harmaan kiven läpi" ja "ennenkin on pärjätty", aiheuttaa sen että välillä tuntuu ettei mikään riitä. Aina voisi tehdä paremmin, enemmän, nopeammin. Oravanpyörä pyörii ja jos ei pysy vauhdissa mukana tippuu kärryiltä ja sitä halveksutaan. Heikot valittaa ja laiskat itkee, kun joutuvat sohvalta nousemaan.

Valitin instagramissa sitä että miksi ihmeessä koen huonommuutta siitä että "vain makaan" lapsivapaalla, kun olisi mahdollisuus tehdä mitä vain. Miksi koen että sohvalla rentoutuminen on huono asia? Tulee sellainen olo etten ole tehnyt yhtään mitään. Mutta tarkemmin kun miettii niin minähän yksinhuoltajana teen jo pelkästään kahden vanhemman työt arkena. Sehän ei ole todellakaan "ei mitään". Seuraajani palauttivat minut pikaisesti maan pinnalle ja kehoittivat lepäämään. Ilman omantunnon tuskia.


Yksinhuoltaja uupuu kokopäivätyössä

Olen viimeiset pari vuotta tehnyt kokopäivätyötä lastenhoitajana päiväkodissa. Kun palkallinen työpäivä loppuu, alkaa toinen työpäivä kotona johon välillä lähes joka päivä kuuluu ottaa vastaan 6-vuotiaan kiukkuraivopurkaukset kuormittavan päivän jälkeen.

Olen sairastanut synnytyksen jälkeisen masennuksen lapsen syntymän jälkeen ja koen että en ole vieläkään ihan kuivilla siitä kaikesta. Mielenterveys järkkyi ja voimat loppuivat. Tällä hetkellä en tiedä miten paljon pystyn töitä tekemään, ainakaan en kykene kokopäivätyöhön. Se tekee sen että vedän itseni äärimmäisyyksiin ja ihan piippuun ja palan loppuun. Näin kävi taas viime keväänä, kun koronakin vei viimeiset tukiverkon rippeet ja jouduin pärjäämään ihan yksin.

Kokopäivätyö, totaaliyksinhuoltajuus, mielenterveyden horjuminen ja suorittava itseään ruoskiva luonne eivät sovi yhteen. Jostain päästä on pakko alkaa hölläämään.



Tuottava yksilö on hyvä yksilö

Yhteiskunta arvottaa ihmisiä tuottavuuden mukaan. Sen takia koen todella huonommuutta siitä etten tee tällä hetkellä töitä vaan olen ansiosidonnaisella kotona. Tällä tavalla olen voinut suoda (erityis)lapselleni pehmeän laskun eskariin ja uuteen ryhmään koska voin pitää häntä siellä lyhyempää päivää ja samalla saan itse hengähtää kuormittavan kevään ja kesän jälkeen. Tämän ansiosta saan itse pienen hengähdystauon arjesta ja jaksan paremmin. Lapseni voi myös paremmin kun ei joudu olemaan pitkää päivää hoidossa. Yksinhuoltajan meinaan on vaikea sopia päiväkotiin viemiset ja hakemiset, kun on ainut henkilö joka sitä tekee. 

Kuitenkin kaikki uutisotsikot ja ihmisten asenteet tekevät sen että koen olevani tämän takia huonompi ihminen, vaikka tiedän että se ei ole totta. Mielenterveysongelmiin ei tässä yhteiskunnassa kyllä saa kunnolla tukea eikä ymmärrystä. Toiset eivät tunnu mitenkään ymmärtävän miten kaikki eivät jaksa kokopäivätyötä, jotkut eivät jopa kykene ollenkaan tekemään töitä. Se ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä. 

Meillä on hieno systeemi suomessa (vikoineen, mutta silti), joka sallii välillä pienen breikin ihmisille jotka uupuvat. Me emme joudu suoraan kadulle jos emme tee töitä puoleen vuoteen. Silti tästä syyllistetään ihmisiä, että "makaavat sohvalla tekemättä mitään". Suomessa on paljon ihmisiä työttömänä tai työkyvyttömänä jotka haluaisivat tehdä töitä mutta eivät syystä tai toisesta siihen kykene. Tämäkään ei tee ihmisestä yhtään sen huonompaa. 


Lapsivapaalla olen vapaa tekemään mitä vain

Olen päättänyt kauan sitten että lapsivapaalla teen ihan juuri sitä mikä sillä hetkellä minua palvelee ja mikä innostaa. Jos se on kaappien siivoaminen tai sitten ihan vain sohvalla makaaminen niin sitä sitten teen. Koen silti välillä huonommuutta jos en tee mitään.

Mutta mitä se sitten on kun ei tee "mitään"? Onko se huono asia? Kun saa kerrankin luvalla vain olla, sehän on sitä parasta rentoutumista. Aivot ja kroppa saa levätä ja keräillä voimia arkea varten. 

Jos olen lapsivapaalla ahdistunut (mitä helpostikin tapahtuu, kun kerrankin pysähtyy ja saa aikaa ja tilaa ajatuksille, ne saattaakin olla hyvin ahdistuneita ajatuksia), saatan tehdä jonkun pienen asian x jonka jälkeen annan itselleni luvan levätä. Se voi olla mitä vaan keittiön siivoamisesta roskien vientiin tai pieneen kävelylenkkiin. Se ainakin auttaa itseäni etten olisi niin ankara itselleni.


Joutilaan päivä kaikille nyt!

Kun mietin mitä kaikkea teen jatkuvasti, ei ole ihmekään ettei osaa pysähtyä. Yksinhuoltajana ja pienen lapsen vanhempana ylipäätään joutuu koko ajan olemaan valveilla ja ns. hälytystilassa. Koko ajan on jotain mitä pitää tehdä. Sen takia ei ole ihmekään että keho ja mieli ei osaakaan pysähtyä ja levätä kun siihen kerrankin on mahdollisuus. Mutta tämä on hyvä tiedostaa eikä siitäkään kannata soimata itseään. Lepäämisen ja joutilaisuuden opettelu tässä pikavauhtia oravanpyörää ihannoivassa yhteiskunnassa on hankalaa! Tuntuu että etenkin äideille on ihan älyttömät vaatimukset. Ja kun näihin vaatimuksiin ei yllä, tulee huonommuuden tunne vaikka tekisi kuinka paljon omassa arjessaan. Tähän itselläni auttaa se että ympäröin someni tileillä ja ihmisillä jotka näyttävät aitoa arkea eikä vain kiiltokuva-elämää. Kiiltokuvatilit saa itselleni ainakin ajoittain huonon omantunnon siitä etten kykene samaan. 

Tähän teemaan liittyen voisin suositella esim. Tornadoblogin ja Shitty is the new black -tilejä instagramissa!

Mitäs sanotte siitä, että lanseeraisimme joutilaan päivän kaikille? Edes kerran kuukaudessa? Sallisimme sen itsellemme vaikkapa lapsivapaalla tai edes sen pienen hetken kun siihen on mahdollisuus. Että saisi vain olla ja levätä. Että edes hetkeksi lakataan ajattelemasta tehtävälistaa ja kaikkia tekemättömiä töitä ja hetken olisimme suorittamatta.





Joko seuraat minua:

facebookissa

instagramissa

Kommentit

  1. Mutta eikö sulla kaikki päivät ole "lapsivapaita" ja joutilaita, kun lapsi on eskarissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Sama oikeestaan pätee näihin päiviin, mutta ne on lyhyitä päiviä. On vähän eri ”paineet” suorittaa (etenkin jotain kivaa) kun kerrankin voi, kun on pidempi vapaa (yön yli).

      Poista
  2. Tässä keskustelussa on niin monta eri roolia jotka riitelee keskenään, että on vaikea saada oikein mitään järkevää lopputulosta.

    1. Joutilas, joka ei halua olla tuottava.
    2. Joutilas, joka haluaisi olla tuottava.
    3. Tuottava, joka haluaisi olla joutilas.
    4. Tuottava, joka ei halua olla joutilas eikä ymmärrä miksi kukaan muukaan on.
    5. Tuottava, joka ei halua olla joutilas mutta ymmärtää, miksi joku toinen on.

    Yleinen ongelma on myös, että nämä roolit voivat olla hyvin epätietoisia toistensa olemassaolosta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pärjään totaaliyksinhuoltajana? Vinkkejä yksinhuoltajalle arkeen!

Herkän lapsen viikonloppu - peruttuja tapaamisia ja ylikuormittumista

Tervetuloa seuraamaan blogiani - kuka olen?