Oodi ihanille naapureille

Nukutin äsken lastani ja makasin hänen vieressään. Kuuntelimme yhdessä hetken äänikirjaa ja katselin hänen parvisänkyään. Muistin että saimme sen naapuriltamme, ihan ilmaiseksi, kotiin kuljetettuna ja kasauspalvelukin pelasi! Aloin miettimään naapureita joita meillä on ollut tässä viime vuosien aikana ja olemme olleet aika onnekkaita kun olemme saaneet ihanat naapurit. Etenkin lapsen saatuani olen arvostanut naapuriapua.




Kun lapsi syntyi asuin Veräjälaaksossa, Oulunkylän kupeessa Helsingissä. Paikka ei koskaan tuntunut kotoisalta ja naapurit tuntuivat etäisiltä. Kerran lainasin naapurilta kananmunia tai jauhoja tai jotain, kun olin laittamassa ruokaa ja jokin ainesosa puuttui. Olin silloin niin univajeessa etten enää tarkkaan muista. Myönnettäköön että ensin olin kirjoittamassa tähän että naapuri lainasi meiltä jauhoja, kunnes muistin että eihän se niin ollut. Sitä se univaje teettää! Joka tapauksessa, siitä lähtien moikkasimme ja vaihdoimme kuulumisia rapussa. Se oli mielestäni ihanaa. 

Kerran olin menossa kauppaan ja jaksoin vihdoin viedä roskia joita olikin kertynyt monta kassillista. Vaivalloisesti sain kasattua ne osittain vaunujen päälle, alle ja käsiini. Naapuri huomasi minut ja sanoi että ottaa minun roskani myös. En ollut koskaan jutellut naiselle aiemmin, ja tämä pieni ele sai minut itkemään. Olin silloin todella väsynyt, masentunut ja jaksamisen äärirajoilla. Se että joku minulle  tuntematon naapuri auttoi minua tuntui niin ihanalta ja tuli olo, että tästäkin selvitään.




Seuraavaksi asuin Maunulassa missä oli myös todella ihanat naapurit. Yläkerrassa asui lapsiperhe jonka kanssa tutustuimme ja kyläilimme toistemme luona, kastelin heidän kasvejaan ja hoidin kissoja kun he olivat poissa, ja Noel kävi siellä leikkimässä ja sain hetken hengähdystauon. He toivat meille aina itse poimittuja luumuja, omenoita, sieniä ja leipomuksia. Lapset leikkivät yhdessä pihalla ja me äidit saimme aikuista seuraa. Alakerrassa asui myös lapsiperhe, ja heiltä unohtui kerran avaimet kotiin. Naapuri kävi meillä lainaamassa puhelinta (ja tarjosin hänelle samalla aamukahvti) ja hän toi myöhemmin kiitokseksi ison kasan suklaata. Rapussamme asui myös ihania mummoja joiden kanssa oli mukava jutella. He myös olivat närkästyneitä kun meidän lasten pyörät ja lelut olivat pihalla, kun kesällä kerran yksi naapuri otti vettä letkusta lasten uima-altaaseen jne. Mutta sehän kuuluu asiaan että mummot pitävät jöötä talossa missä ovat koko elämänsä eläneet.

Maunulassa asuessamme ystäväni lapsineen asui ihan kivenheiton päässä ja kävimme siellä harva se päivä. Söimme välillä pelkkää iltapalaa yhdessä tai grillasimme koko päivän heidän pihallaan. Se oli ihanaa ja tuntui siltä etten ollut koskaan yksin, vaikka yksinhuoltaja olin jo silloin. Oli myös turvallinen olo kun tiesi että hädän tullessa saa naapurilta aina apua. 





Tällä hetkellä asumme Herttoniemessä ja olemme muuttaneet kaikki, koko taloyhtiö samaan aikaan vuosi sitten tänne kun nämä talot valmistuivat. Se lisäsi heti yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja täällä onkin ollut ihan ainutlaatuinen naapurisopu. Olen löytänyt jo useamman ystävän täältä, naapureilta voi lainata jauhoja ja kanelia jos tarvitsee, kerran yksi naapuri bongasi instagramini stooreista että kaupasta oli hiiva loppu. Meni viisi minuuttia ja naapuri oli oven takana hiivapaketin kanssa. Ihan mahtavaa. 

Vanhempani asuvat myös ihan kävelymatkan päässä. On rauhoittavaa tietää että apua on lähellä jos jotain sattuu. Kun on yksin lapsen kanssa on tosi pelottavaa ajatella että jos yöllä vaikkapa sattuukin jotain ja on ihan yksin. On kiva tietää että voi soittaa vaikka naapurin ovikelloa jos hätä iskee. 



Minkälaisia naapureita teillä on? Onko sellaisia joilta voi lainata jauhoja? Vai vältteletkö mieluiten kaikkia naapureita? 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Köyhä ei kaipaa neuvojasi - lopetetaan richspleinaaminen

Miten pärjään totaaliyksinhuoltajana? Vinkkejä yksinhuoltajalle arkeen!

Herkän lapsen viikonloppu - peruttuja tapaamisia ja ylikuormittumista